Välillä sitä tosissaan miettii mikä supernainen sitä täytyy olla, että jaksaa päivästä toiseen pyörittää sitä arkea. Välillä on niin loppu, että yksinkertaisesti kaikki harmittaa ja saa aikaan edes lievän räjähdysreaktion. Mutta tänään on ollut suht hyvä päivä, lapseni ei ole kiukutellut, aamu sujui hienosti sekä nyt on ollut rauhallista töistä palattua.. Osittain johtuu myös siitä, että oon antanu periksi, enkä käskytä niin paljoa kun muuten ehkä tekisinkin, jos jaksaisin uhmaikäisen kanssa tapella aamusta iltaan.

Viime aikoina on sattunut kummallisia asioita, minua kosittiin eilen, KYLLÄ KOSITTIIN, Tino kosi minua. Entinen heilani.. Vastasin kieltävästi. Olemme tunteneet 8 vuotta ja yhteinen lapsikin on, mutta kaksi vuotta sitten erottuamme suhde on ollut lähinnäkin vaihteleva ja välillä jopa myrskyävä ja ei niin kovinkaan onnellinen. Elämässäni on myös muita tärkeintä mieshenkilöitä joita en tiedä, voisiko niistä koskaan tulla mitään muuta.. Toinen Aki, hän on niin saamaton ja huonoihin tapoihinsa kangistunut että hermo palaa. Sitä on koetettu tsemppiä ja auttaa mut hidas sytytys ni hidas sytytys.. Niilo, on ollut hyvä ystäväni aina, oon tuntenut hänet ja meillä on aina juttu luistanut. mut aina humalapäissä jos nähdään ni aina menny säätämiseks. Aika mieltä hämmentävää, mutta kai aika näyttää oikean tien.. luulen näin. kyllä asioilla on tapana järjestyä.